Somalikristityt, perheidensä vainoamat

Somalikristityt, perheidensä vainoamat

Raamattu2
Somalinkielinen Raamattu

Faarax ja Xaliima (eivät heidän oikeita nimiään) ovat Marttyyrien Äänen tukema somalialainen kristitty aviopari. Kristinuskoon kääntyneet somalit tietävät, että heidän oma perheensä voi olla heidän pahin vainoajansa. Marraskuun viimeisenä sunnuntaina, 29. päivä, Faarax ja Xaliima saivat kotiinsa yllättäviä vieraita.

”Me tiesimme alusta lähtien, että pahimmat vihollisemme tulisivat olemaan lähimmät perheenjäsenemme”, Faarax, kahden lapsen isä, kertoo lähettämässään sähköpostissa.

Hänen ensimmäiset ongelmansa perheensä kanssa koittivat pian sen jälkeen, kun hän vuonna 2006 ryhtyi seuraamaan Kristusta. ”Olin somalikristittyjen retriitissä, jossa otin huolettomasti valokuvia itsestäni ristikaulakoru kaulassa. Kotiin palattuani perheeni näki kuvat ja suuren sinisen somalinkielisen Raamattuni. Olin vaiti perheeni sättiessä minua. Seuraavien kuukausien aikana laadin suunnitelman toiseen maahan pakenemisesta, ja loppuvuodesta 2006 suoritin pakoni.”

Perheen vaikutusvallasta kertoo hyvin se, että tänä vuonna heidän juuri 13 vuotta täyttänyt poikansa jätti vanhempansa. Faaraxin äiti oli saanut puhuttua hänet jättämään vanhempansa ja palaamaan Somaliaan.

Nyt, marraskuun viimeisenä sunnuntaina, Faarax ja Xaliima joutuivat yllättävän ja ennennäkemättömän hyökkäyksen kohteiksi.

Kaikki alkoi siitä, kun heidän oveensa koputettiin.

Xaliima katsoi ovisilmästä ja näki oven toisella puolella appensa. Hän kääntyi miehensä puoleen hymyillen: ”Faarax, mikä yllätys! Miksi et kertonut, että isäsi on tulossa vierailulle?”

”Mitä tarkoitat? Onko siellä isäni?” Faarax kysyi järkyttyneenä, ja Xaliima nyökkäsi. Faarax ei osannut odottaa mitään ikävää tapahtuvaksi, vaikka hän ei ollutkaan ollut yhteydessä isäänsä useisiin vuosiin. Faarax kuvitteli isänsä vain tulleen yllätysvierailulle, joten Xaliima avasi tälle oven.

Faaraxin isän lisäksi mukana oli kuitenkin myös Faaraxin velipuoli ja heille entuudestaan tuntematon mies. Heti oven avattuaan Xaliima huomasi, miten töykeitä tulijat olivat, sillä he eivät edes riisuneet kenkiään.

Faarax istui olohuoneessa, kun kolmikko marssi sisään. ”Olet häpäissyt nimeni! Olen sinulle hyvin vihainen! Kiroan sinut!” isä huusi huitoen Faaraxia kohti kävelykepillään. “Sinä ja kaikki vääräuskoiset olette kirottuja. Unohditko, miten kunnioitettu minä olen yhteisössämme?” isä karjui.

”Isä, käske hänen avata tietokoneensa ja puhelimensa”, Faaraxin veli sanoi.

Faarax arvasi ongelmia olevan tulossa ja nousi seisomaan. ”Miksi yllytät isää minua vastaan”, Faarax kysyi veljeltään. Veli katsoi Faaraxia halveksuen, astui tätä kohti ja tarttui hänen käsivarsiinsa takaapäin, pidellen Faaraxia paikallaan. ”Älä sulje konettasi, tai olet pulassa”, veli uhkasi.

Veljen liikkeistä, sanoista ja ilmeestä näki, että hän oli aikeissa tehdä jotakin, ja että hän todennäköisesti oli koko vierailun taustalla.

Faarax väitti, että hän ei muista tietokoneensa ja puhelimensa salasanoja. Siinä vaiheessa isän ja veljen mukana tullut kolmas mies puuttui puheeseen. ”Faarax, sinun on paras totella, tai sinut pakotetaan tottelemaan”, vieras sanoi. Samalla hän nosti paitaansa ja näytti sen alle kätkettyä asetta.

“Vaimoni ja tyttäreni alkoivat kirkua ja juoksivat keittiöön. Veljeni tarttui minuun ja pyysi kolmatta miestä tuomaan tietokoneeni, jotta kertoisin sen salasanan”, selittää Faarax.

”Mietin miten saisin pidettyä vaimoni ja tyttäreni turvassa, ja käskin heidän mennä makuuhuoneeseen. Pyysin veljeäni irrottamaan otteensa minusta, jotta voin avata tietokoneeni ja puhelimeni. Heti kun hän päästi irti, ryntäsin vaimoni ja tyttäreni luo makuuhuoneeseen. Veljeni yritti tulla perässäni, mutta olin jo makuuhuoneessa ja lukitsin oven. Veljeni vaati minua avaamaan oven, tai hän rikkoisi sen. Sanoin, että hän joutuu rikkomaan oven, sillä minä en avaa sitä hänelle. Veli hakkasi ja tyrkki ovea, yrittäen saada sen antamaan periksi. Vaimoni kirkui, sillä hän pelkäsi veljen pääsevän huoneeseen. Silloin kuulin isän sanovan: ’Aden, anna heidän olla.’”

Hetken oli hiljaista, sitten kuului rikkoontuvien esineiden ääntä ja kiroilua. ”Lähdetään”, he kuulivat Faaraxin isän sanovan. He odottivat vielä viisi minuuttia, ennen kuin uskalsivat avata oven. ”Kun avasimme oven, huomasimme, että tietokoneeni, puhelimeni ja kristilliset kirjat oli tuhottu. Myöhemmin huomasimme myös, että somalinkielinen Raamattu oli hävinnyt pienestä kirjastostamme”, Faarax kertoo.

Myöhemmin Xaliima sanoi nähneensä myös veljellä aseen.

”Sinä yönä emme voineet lähteä asunnosta, sillä öinen ulkonaliikkumiskielto oli tulossa voimaan. Vietimme koko yön valvoen, mutta meillä oli toisemme. Tyttäremme itki puolille öin, kunnes nukahti painajaisia nähden. Varhain seuraavana aamuna pakkasimme ja menimme hotelliin. Myöhemmin kävin tekemässä poliiseille ilmoituksen tapahtuneesta. Olimme hotellissa kolme päivää. Sieltä meidät siirrettiin turvataloon, jossa nyt Jumalan armosta toivumme kokemastamme”, Faarax kirjoittaa.

Faarax ja Xaliima joutuvat muuttamaan, mutta he eivät halua antaa pelolle myöten. ”Tiedämme, että vaino tulee aina olemaan osa elämäämme halutessamme palvella Jeesusta”, Faarax toteaa.

”Kiitos rukouksistanne, rakkaudestanne ja tuestanne meille näiden vaikeiden hetkien aikana!” Faarax päättää kirjeensä.